torstai 21. elokuuta 2008

Lahjat

Yritän nyt muistella mitä lahjoja saimmekaan. Ainoana varsinaisena toiveena oli matkarahaa, mutta täytyy sanoa että kaikki tuodut lahjatkin olivat ihania ja toivottuja. Rahaa saimme kuitenkin todella paljon ja lahjojen, korttien ja vieraskirjan kanssa oli kiva palata kotiin juhlien jälkeen. Vieraskirja oli Muumi-sarjaa. Siskoni ja vanhempani olivat aloittaneet kirjoittamisen niin, että he käyttivät hyväkseen kokonaisia sivuja. Näin vieraatkin sitten kirjoittivat koko sivun mittaisia tekstejä meille. Sivuille kerääntyikin todella liikuttavia tekstejä. Kirjan sivut olivat alunperin ihan tyhjät, mutta siskoni liimasi sinne erilaisia kiiltokuvia värittämään tulevia tekstejä.

Niin ne lahjat:

- sulhasen pikkuveljeltä aivan ihana lasipallo, jossa on sisällä kaksi kissaa ja lumihiutaleita ja esine on samalla myös soittorasia
- Marimekon kaksi patakinnasta ja Arabian Uunikokki-vuoka (ruuanlaittoa harrastavalle hääparille), mutta lahjan antaja on jäänyt mysteeriksi...
- sisariltani Hackmanin valurautainen iso pata, myös hääparin ruuanlaittoa tukemaan, tässä tullaan keittämään hyvät intialaiset ruuat joku viikonloppu
- Finnlaysonin Muumi-aiheiset lakanat serkultani, mustavalkoiset ja todella meidän makuun
- Ristomatti Ratian pyyhkeitä kummitädiltäni, kaksi isoa ja kaksi pientä, mustia ja harmaita, nyt voi heittää vanhat huonot pyyhkeet menemään :)
- teatteriliput ja mielettömän sievä neulottu kissapehmolelu siskoni kaverilta
- paljon hienoja kortteja, mukavaa oli että rahaakin antaneet olivat vielä muistaneet kortilla, näistä voisi jonkun kansion myös koota muistoksi
- lisäksi tuli kuohuviiniä, lasinen koristelautanen ja tuikulle alunen ja varmasti olen jotain vielä unohtanut...

Kaaso kävi keräämässä rahakuoret pois lahjapöydältä jossain vaiheessa iltaa ja laittoi lahjojen antajien nimet ylös. Näin saatiin yhdistettyä melkein jokainen lahja oikeaan ihmiseen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivoja lahjoja olette saaneet ja hyvä että ovat mieleisiä teillekin. =o) Lisäksi valtavan hieno idea tuo vieraskirjan aloittaminen lähijoukon voimin koko sivun teksteillä. Musta on aina niin harmi, kun häissä ja juhlissa yleensä jokainen kirjoittaa vain nimensä tai yleensö vielä pelkän nimmarin josta ei parhaassa tapauksessa saa selvää. Täytyy yrittää muistaa tämän teidän tekniikka omissakin häissä! ;o)

Ritva kirjoitti...

Onpas hieno! :)