torstai 31. tammikuuta 2008

Sukunimi

Nuorempana en koskaan pitänyt sukunimestäni, sillä se on miehen etunimi. Töissä asiakkaat usein puhelimessa sanovat "Ai, luulin kyllä puhuvani naisen kanssa." Koulussa minua kutsuttiin sukunimeltä.

Silti on hieman haikeaa luopua sukunimestä avioliiton myötä. Sukumme on melko pieni ja nimi olisi kiva säilyttää. Suomen melko hullun nimilain mukaan kuitenkin ensin tulee tyttönimi ja sen jälkeen uusi sukunimi. Tällöinhän sukunimeni voisi olla miehen koko nimi. Voi sitä sekaannusten määrää!

Eli elokuussa vaihdan koko sukunimeni. Eiköhän siihen nopeasti totu...

keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Vinkkejä, osa 1

Jostain häälehdestä olen leikannut artikkelin "Häät pikkurahalla". Aika hyviä ja käytännöllisiä vinkkejä oli. Listailen jotain omien mielipiteiden kera tännekin hiljalleen.

Ajoissa liikkeelle
Häitä kannattaa alkaa tosiaan suunnittelemaan sen verran ajoissa, etteivät kaikki kustannukset kasaannu pienen ajan sisään. Itse ajattelin esimerkiksi mennä katselemaan ystävänpäivän jälkeen mitä tuotteita on alennusmyynnissä.


Budjetointi kannattaa(?)
Itse lisäsin tuon kysymysmerkin tuohon. En ole ikinä ollut hyvä hoitamaan raha-asioitani - tuleva mieheni taas laskee kaiken hyvin tarkasti. Ajattelin listata kaiken mihin häissä menee paljon rahaa ja katsoa niistä pakollisimmat, joihin ensimmäisenä kuluttaa ylimääräiset rahansa. Tämän jälkeen sitten katsotaan mihin muuhun jää rahaa. Kesätöistä laskujen jälkeen jäävää osuutta kun on etukäteen tosi vaikea arvioida. Myös osa häälahjaksi saaduista rahoista menee itse häihin.

Suhteet avuksi
Todellakin! Hääkukat, hääpuku, valokuvaus, videokuvaus, bändi ja muut muusikot, musiikkilaitteet, ruuat.... Näihin kaikkiin löytyy suhteita. Kaasoa ja muita ystäviä varmasti hyödynnetään työvoimana askartelussa ja järjestelyissä. Tarjoilijat löytyvät pientä palkkiota vastaan tuttavien tuttavista (omia vieraita en laita tarjoilemaan).

Kaaso

Ystäväni lupautui kaasoksi. Hienoa! Yksi murhe vähemmän. Hän on sellainen, joka kyllä hoitaa että kaikki on kunnossa ja juhlat sujuu ongelmitta. Isäni 50 v juhlissa pyöritettiin ystäväni kanssa keittiötä sellaisella tahdilla, ettei paljon siivottavaa jäänyt.

Samoin kaasosta saa hyvän makutuomarin, kun mennään hääpukua ostamaan.

tiistai 29. tammikuuta 2008

Musiikkia

Tästä blogista tulee myös hyvä paikka listata biisejä, joita haluaa häissä tanssittavaksi tai taustamusiikiksi. Kappaleita on päähän kertynyt jo vuoden verran, mutta mihinkään niitä ei ole tullut laitettua ylös.

Rilo Kiley - I never (uskomattoman kaunis kappale)

James Blunt - High (sanoituksessa: "Will you be my shoulder when I'm grey and older?")

Ville Leinonen - Voinko luottaa? (melkein jokainen Hei!-levyn kappaleista sopisi mukaan)

Häämatka

Saimme jo joululahjaksi sulhasen äidiltä 1000 euroa häämatkaa varten. Oli kyllä sellainen lahja, että meinas itku tulla kun kortin luki.

Nyt siis tarvittaisiin ideoita matkakohteen kanssa! Mielellään Euroopassa (lyhyt lento), paljon kulttuurinähtävyyksiä ja hyvää ruokaa. Olisimme reissussa noin viikon ja ajankohtana olisi syyskuun alku.

Vaihtoehtomme tällä hetkellä:

1. Rooma. Kumpikaan ei ole koskaan käynyt Italiassa, eli nähtävää riittäisi. Ruoka varmasti maittaisi. Hintataso ehkä hieman korkea.

2. Barcelona. Morsiamen vanhemmat ihastuivat tähän paikkaan viime reissullaan. Tietäisivät hyvän hotellin ja ruokapaikkoja. Myös paljon nähtävää ja saisi vähän rantalomaakin siinä sivussa.

3. Amsterdam. Kaupunkilomapaikka, jota monet ovat kehuneet. Riittääkö tekemistä koko viikoksi?

maanantai 28. tammikuuta 2008

Messutunnelmat

Porin häämessuista jäi ihan hyvä mieli. Aluksi kyllä tuntui, että astui johonkin ihan toiseen maailmaan. Paikkana Pripoli oli tälle tapahtumalle ihan liian ahdas, sillä näytteilleasettajia ja väkeä oli tosi paljon.

Hääpukunäytös oli yllättävän viihdyttävä. Mallit olivat täkäläisen tanssikoulun oppilaita ja esityksessä olikin hieno koreografia. Puvuista ainoastaan kaasoille enemmänkin tarkoitetut asut kiinnostivat minua. Kaikissa "perinteisen valkoisissa" puvuissa oli pitkät laahukset ja vanteita ja röyhelöä liikaa.

Oli myös kiva päästä käsissään kokeilemaan hääpukuja. Huomasin myös, ettei hintataso liikkeissä ole varmaan ihan päätä huimaava. Eli täytyy kaason kanssa mennä tutustumaan tarjontaan ensi kuussa.

Tänään täytyykin käydä kaasolta kysymässä ryhtyykö hän hommaan...

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Tähän mennessä

Tähän mennessä olemme varanneet hääpaikaksi Hyvelän urheilumajan (nimestä huolimatta metsän, peltojen ja niittyjen keskellä tosi idyllinen paikka).
Olemme myös varanneet ajan maistraatista, sillä kuvittelin että tuo voisi olla aika varattu päivä. Olimme kuitenkin ensimmäisiä. Vihkiminen tapahtuu klo 15, jonka jälkeen mennään molempien vanhempien ja kaason ja bestmanin kanssa syömään "nopeasti", sillä häävalmistelut ovat samalla käynnissä ja tekemistä varmasti riittää.

Lisäksi olen lainannut kirjastosta kasan kirjoja ja huomannut, että niistä suurin osa on aivan liian vanhoja. Yhden häälehden ostin viime syksynä, sillä se maksoi vain muutaman euron. Netistä löytyy vaikka millä mitalla hääsivustoja ja muuta. Naimisiin.info foorumille liityin viime kesänä, mutta eipä ole sen antia paremmin tullut tutkittua. Samoin netistä asioiden etsiminen on vielä ollut vähäistä.

Häämessut

Tänään mennään äidin, tulevan anopin ja sulhasen kanssa Porin häämessuille. Tilaisuuden anti ei näin etukäteen houkuttele, mutta voi olla että tulen yllättymään. Meidän häät, kun eivät ole perinteiset "valkoinen hääpuku" ja "hääkarkkeja vieraille" -häät.

Tällä hetkellä selvittämistä vaatii hääpuvun teettämisen kustannukset. Olen alustavasti ajatellut sellaista pronssisen/oranssin väristä puolipitkää melko yksinkertaista pukua, jota voisi harkita käyttävänsä joskus muulloinkin. Raumalla on kuulemma joku hyvä ompelimo ja Tampereelle voisi myös tehdä reissun. Mummi ja taata ovat luvanneet maksaa hääpuvun, on se sitten ostettu tai teetetty. Tämä lahjoitus auttaa paljon häiden järjestämisessä. Kiitos heille!

lauantai 26. tammikuuta 2008

Alku

Faktaa meistä ja häistämme.

Menemme siis naimisiin Porissa 08.08.08. Viikonpäivä on tuolloin perjantai ja sanomme "tahdon" maistraatissa. Seuraavana päivänä juhlimme noin 80 vieraan kanssa avioitumistamme. Ruuat tekee minun tätini, yhdessä äitini kanssa. Sulhasen puolelta tulee makeat leivonnaiset, hääkukat ja bändi. Kuvaajana toimii sulhasen isä.

Olemme molemmat opiskelijoita, eli budjettimme häitä varten on varsin pieni. Molempien vanhemmat ja isovanhemmat auttavat ruokien, juomien, häämatkan ja asujen kanssa. Kesätöistä sitten pistämme rahaa sen verran mitä varaa on. Meille eniten merkitsee hyvä ruoka ja tunnelma.

Tähän blogiin kokoan muistiinpanoja itseäni varten ja toivon, että tästä olisi apua ehkä jollekin muullekin juhliaan suunnittelevalle.