tiistai 5. elokuuta 2008

Blogi nähtäville

Ajatuksena oli, että tulostaisin blogin juhlapaikalle luettavaksi. Tulostaminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista, koska blogin ulkoasu kärsii aika paljon. Päätettiin sitten tulostaa kutsujenkin mukana menneitä pieniä käyntikortin kokoisia lappuja vieraskirjan viereen, jos joku haluaa kotona vielä tekstejä lukea.

Enää neljä tuntia töitä jäljellä. Sitten alkaa kuuden päivän loma! Tänään pitää mennä tekemään terassikaidetta vanhempien luokse - toivottavasti sää suosii. Sunnuntaina homma loppui nimittäin sateeseen. Tarkoitus olisi illalla myös tehdä ensimmäinen erä macaron-pikkuleipiä valmiiksi.

Töissä olen tulostanut kaikkea mahdollista. Meillä kun ei ole muuta kuin lasertulostin käytössä tämän jälkeen. Ruokien nimet kirjoitetaan tulostettuihin pohjiin käsin ja istumapaikoistakin on vain tyhjä kehikko. Onko muuten ideoita miten istumajärjestyksen saisi esille? Taulun kehyksen ajattelin ostaa Ikeasta tätä varten, mutta siskolla aikoinaan ollut maalausteline onkin jossain hukassa, enkä uutta raaskisi ostaa.

4 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Olin just viikonloppuna häissä, joissa oli eteisessä pöydällä paperi johon oli otsikoitu pöydät numeroittain ja niiden alle nimet (pöytä 1: kalevi, pirjo, pekka etc). Pöydissä oli sitten kortit joissa oli nimet myös.

Anonyymi kirjoitti...

Joo jouduttii hetki etsimää meki omaa paikkaa ku ei ollu ku pöydis nimet.

Anonyymi kirjoitti...

Turo, oli siellä Annen ja Jyrin häissä myös sellainen lista eteisessä, joihin oli merkattu ne pöydät numeroittain, ja listattu kuka missäkin pöydässä istuu :) Me ei vaan huomattu katsoa siitä, kun lähdettiin tietty heti umpimähkään etsimään pöytäämme :D

Niin ja Aliisa halusin kans sanoa vaan, että oon seurannut tätä blogia jo melko kauan aktiivisesti, ja tosi kivaa lukea kaikista teidän hääjärjestelyistä!

Rva Pippuri kirjoitti...

Moi Annu! Tosi kiva, että oot käyny lukemassa! Häissä nähdään!